Etusivu / Uutiset / Vapaaehtoisuuden merkitys palokuntanuorten leireillä

Vapaaehtoisuuden merkitys palokuntanuorten leireillä

Markus Aarto (kuvassa) on Lapin pelastuslaitoksen pelastusjohtaja, jolla on vastuullaan kolmannes Suomesta, Simosta 500 km pohjoiseen aina Utsjoelle asti. Aarron sanoja lainaten, “vapaaehtoistoiminta on tärkeää,” koska sopimuspalokuntalaiset hoitavat alueella noin 50 % tehtävistä. Näin ollen varsinainen miehistö tuleekin usein täysin sopimuspalokunnista. Kaikki ajoneuvot ovat liikkeellä alle 30 minuutissa. Keskimääräinen paloaseman väli on noin 80-100 km. Välimatkat saattavat olla paloasemilta kohteeseen ja takaisin helposti jopa 300-400 km.

Palokuntaleirit ovat pelastusjohtaja Aarron mukaan tärkeitä siksi, että siellä tulee jaettua uusia ajatuksia. Leirillä syntyy myös elinikäisiä ystävyyssuhteita, joka estävät mm. syrjäytymistä. Lisäksi toimintamallit yhtenäistyvät kansainvälisesti ja saadaan jaettua tietoa ja taitoa ympäri maailmaa laaja-alaisesti.

Kuka vain voi toimia VPK-laisena iästä ja asuinpaikasta riippumatta. Vapaaehtoisia tarvitaan koko ajan lisää! VPK-laisia on erilaisissa tehtävissä kaikkialla ympäri maailman ja Suomea. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Kalajoen suurta maastopaloa, jossa oli mukana runsaasti VPK-laisia sammuttajia ja raivaajia ympäri Suomea aina etelästä Lappiin saakka. Naiset ja tukiosastot olivat tärkeässä roolissa muonitustehtävissä.

Teksti: Fiona Sorja ja Neea Honkanen

Lue myös